sunnuntai 4. elokuuta 2013

Avoimet ovet siirtolapuutarhassa


Siirtolapuutarhassa oli avointen ovien päivä. Koska toiminta on jo pitkään kiinnostanut minua, päätin käydä katsomassa.

Puutarhamökit osoittautuivat yllättävän hyvin varustelluiksi: monista löytyy keittiö ja vessakin, ja yksi puutarhuri kertoi asuvansa mökissä käytännössä koko kesän. Puutarhapalstat ovat isoja ja kasvillisuudeltaan todella vaihtelevia. Vihannekset näyttivät olevan viljelyssä lähinnä keskitetyillä kasvimaapalstoilla, ja itse tonteilla kasvoi lähinnä kukkia, omenapuita ja marjapensaita.

Puutarhoissa oli niin paljon upeaa nähtävää, että suosikkiaan on vaikea valita. Ehkä suurimman vaikutuksen minuun teki eräs todella innostuneen oloinen puutarhuri, joka oli laittanut palstalleen muiden kasvatusten ohella "mustikkametsän" erikseen paikalle tuotuun happamaan maaperään.

Pidin kovasti myös erivärisistä liljoista, joita alueella oli runsaasti.

Avoimien ovien päiviä järjestetään ilmeisesti joka vuosi. Voin suositella tapahtumaa erittäin lämpimästi!

Kuvissa esiintyvät seuraavat puut ja pensaat: tyrni, päärynäpuu, pensasmustikka ja karhunvatukka.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti