Pieni surullinen tarina tammenterhoista

Lupasin vielä palata tammenterhoasiaan. Tarkoituksena oli käsitellä tammenterhoja eri tavalla kuin viimeksi ja tutkia, saisiko niistä sillä tavalla syötävää.

Vaihe 1: Kerää tammenterhoja.

 Vaihe 2: Kelluta terhot, jotta näet, mitkä niistä nousevat pintaan ja ovat siis pilaantuneita.

Vaihe 3: Kuivaa terhoja uunissa alle 50 asteessa ja vielä lisää huoneenlämmössä.

Vaihe 4 (ei kuvaa): Totea, että leivinpellillinen terhoja on hiukan tiellä ja siirrä ne rasiaan. Ota epähuomiossa vastaan perheenjäsenen ojentama kansi ja laita se kiinni. Sairastu flunssaan ja enterorokkoon ja unohda koko juttu.

Vaihe 5: Joitain viikkoja myöhemmin kurkista rasiaan, totea, että terhot ovat homeessa ja heitä ne roskiin.

Johtopäätökset: Meidän kaikkien tulisi myötävaikuttaa siihen, että yhteiskuntamme pysyy jatkossakin pystyssä. Mahdollisessa romahdustilanteessa emme pysty ruokkimaan itseämme tammenterhoilla.

Älä kokeile tätä kotona

Kuten kerroin aikaisemmin kirjablogin puolella, olen selvitellyt mahdollisuuksia käyttää tammenterhoja ihmisten ravinnoksi. Terhojahan on tänä vuonna paljon, ja oraville ja naakoille ne näyttävät kelpaavan.

Tiedonhaun tuloksena selvisi, että terhot ovat raakoina ihmiselle myrkyllisiä, mutta käsiteltyinä syömäkelpoisia. Lähteet ovat eri mieltä siitä, miten terhot kuuluu käsitellä, mutta pointtina on liikojen parkkihappojen poistaminen joko liottamalla tai keittämällä.

Tuumasta toimeen - tai toimesta tuumaan, kuten usein kohdallani. Keräsin kaksi satsia tammenterhoja, joita ryhdyin käsittelemään hieman eri tavoin. Ensimmäiseen satsiin käytin sovellettuja Hendrik Relven ohjeita, toiseen käytän sovellettuja Heikki Ruususen ohjeita. Tässä siis satsi numero yksi.

Ensin keitin terhot kuorineen. En ole ihan varma, miksi. Ilmeisesti luulin, että kuoret irtoavat niistä sillä tavalla helpommin. Tässä vaiheessa huomasin, että osa terhoista kelluu. Empiirisesti havaitsin ja myöhemmin myös lähteistä varmistin, että kelluvat ovat pilalla (ts. niistä roiskuu kuorittaessa inhottavaa mustaa mönjää).

Tuoreiden terhojen kuoriminen on kuulemma työlästä. No todellakin! Terhoja oli vajaa lasten hiekkaämpärillinen, ja kuorimiseen meni terävän veitsen kanssa pari tuntia. Ei kovin energiatehokasta.

Kuorittuja terhoja liotetaan, jotta parkkihapot irtoaisivat.

Ja liotetaan. Ja liotetaan. Tässä tapauksessa torstai-illasta sunnuntai-iltaan. Vaihdoin vettä aina välillä, ja se muuttui aina ruskeaksi merkkinä siitä, että parkkiaineita irtoaa edelleen.

Tässä vaiheessa maistoimme pienet lastut terhoa. Ei maistunut oikein miltään. "Kuin puuta söisi", totesi perheenjäsen. Siirryin Relven kuvaamaan seuraavaan vaiheeseen eli keittämiseen.

Keitin terhoja aina välillä vettä vaihdellen. Ruskeaa väriä irtosi aina vain. Alkoi tulla myöhä. Laitoin terhot lopulta jääkaappiin ja päätin jatkaa seuraavana päivänä.

Maanantaina maistoin terhonpalaa. Maistui ihan kamalalta: kitkerältä ja karvaalta. Näyttivätkin inhottavilta. Tässä vaiheessa alkoi iskeä flunssa ja kyllästyminen, ja päätin julistaa satsin numero yksi menetetyksi.

Mitä opin:

1. Post-apokalyptisessa tilanteessa minun ehkä kannattaa tarjoutua suoraan syötäväksi, koska terhojen käsittelijänä minusta ei ole hyötyä.
2. Jotta parkkiaineet saa terhoista pois, niiden pitää olla pienempinä paloina ja niitä pitää liottaa paljon pitempään, ehkä esimerkiksi viikko.
3. Tuoreiden terhojen kuoriminen on oikeasti järkyttävän hankalaa.

Satsi numero kaksi on tällä hetkellä kuivumassa. Raportoin siitä, kunhan tämänkertainen flunssa hellittää.

Siementä pukkaa

Saarnessa on vihreitä siemeniä. Mutta ei kaikissa - osa on tehnyt pelkkiä hedekukkia ja osa ei ilmeisesti tänä vuonna kukkinut ollenkaan.

Näistä nööleistä kasvaa tammenterhoja.

Uusi vihreä lepänkäpy.

Jalavissa ei siemeniä enää juuri ole. Suurin osa on aikoja sitten lentänyt tuulen mukana.

Tammi kukkii

Nyt kukkii tammikin.

Heippa, lehdet!

Ruska on kauneimmillaan. Ei kestä pitkään ennen kuin kaikki lehdet ovat pudonneet.

Syksyinen tammi

 Suurin osa puista on edelleen melko vihreitä, niin myös tammi.

 Kesällä sahatun oksan ympärille on jo kasvanut vähän kuorta.

 Terhot ovat ruskeita ja putoilevat puusta.

Lehdet eivät putoile pelkästään yksittäin, vaan myös kimpassa.

Pussinäätä lähtee merille

Edellisestä Tukholman-reissusta oli kulunut jo melkein kolme vuotta, joten oli korkea aika pakata varakalsarit ja vuonna 2010 vanhentunut metron förköpsremsa mukaan ja nousta laivaan.

Tukholman keskusta ei ole mikään huikaiseva luontokohde. Puisto kuitenkin löytyi, tosin se ei ollut nimikkokansansa kannalta erityisen imartelevassa kunnossa.

Finlandsparkenissa oli pitkän heinän ja nokkosten lisäksi myös muutamia todella ikivanhan näköisiä tammia. Huomatkaa kaljatölkki puunkolossa.

Skansenille menimme vesibussilla. Terminaalissa oli muumi vitriinissä. Tuli ihan mieleen muinaiset lukioajat täytettyjä eläimiä sisältävine kaappeineen.

Eläintarhassa oli susia. Tuolta ne siis näyttävät oikeasti.

Visenteille oli tehty rapsutin parista harjasta.

Karhunpentu halusi tehdä lähempää tuttavuutta. Pleksi oli onneksi välissä.

Porojen ruoaksi oli kerätty jäkälä poikineen.

Vangittua viininkiä esittävä patsas hämmensi seuruettamme. Patsas oli muuten patinoitunut, mutta eräät osat kiilsivät hinkattuina.

Paluumatkalla näkyi pelottavia kuolleita saaria, joiden puut olivat täynnä tummia lintuja. Lienevätkö nuo nyt sitten niitä merimetsoja.

Puiden leikkaaminen ja muodosta tunnistaminen

Puiden tunnistaminen pelkän muodon perusteella ei ole kovin helppoa. Kasvupaikka ja muut olosuhteet vaikuttavat muotoon, ja puita myös leikataan.

Naapuritalon talonmies kertoi, että tontin omistaja on vastuussa ja korvausvelvollinen, jos puun oksa vaikkapa pyyhkäisee silmälasit ohikulkijan päästä. Alhaalla rungossa kasvavat oksat pitää siis karsia, kuten on tehty kuvan lehmukselle.

Lisäksi oksia leikataan esteettisistä ja terveyssyistä. Talkkarin mukaan esimerkiksi tammen oksat saavat lähteä rungosta korkeintaan 45 asteen kulmassa, muuten ne painuvat liian alas, ja puu on vaarassa vahingoittua. Kuvan tammesta on leikattu oksia joskus muinoin (ylempi oksankohta) ja tänä kesänä (alempi). Jossain kohtaa leikkaaminen on kuitenkin laiminlyöty, ja latvan virkaa hoiteleekin nykyään yksi pitkäksi ja korkeaksi kasvanut alaoksa. Se ei kuulemma pitemmän päälle ole hyvä juttu, vaan johtaa lopulta puun kuolemaan.

Täällä kasvavien nuorien lehmusten rungot ovat hyvin suoria ja selkeitä, mutta vanhojen haarautuvat miten sattuu. Vanhoja ei ole ilmeisesti leikattu systemaattisesti.

Tällä hetkellä lähistön puita leikataan ja karsitaan ahkerasti, mikä vaikuttaa paljon niiden muotoon. Olisikin hauska nähdä joskus esimerkiksi täysin villinä kasvanut lehmus ja verrata sitä leikattuun kaupunkilaisversioon.

Tammea

Huomasin ikkunasta, että vastapäisen yhtiön tammea harvennettiin. Riensin kysymään talkkarilta, saisinko muutaman oksan. Sain toki.

Äkkiseltään näyttäisi siltä, että tammen puuaines on aika vaaleaa. Syyt vaikuttaisivat melko tiiviiltä.

Tammen kuorella kasvaa pariakin sorttia jäkälää, joiden nimistä minulla ei ole hajuakaan. Pitäisiköhän seuraavaksi ruveta tunnistelemaan niitä?

Hellepäivän luontohavainnot

Kurtturuusu tekee jo kiulukoita.

Lepässä näkyy vihreitä käpyjä.

Hei, pikku nöölit! Lienette uusia männynkäpyjä.

 Tuomi on saanut uudet lehdet.

Toukat ovat häipyneet, mutta seitit ovat jääneet. Tuulessa lepattava entinen toukka-asuntola näytti ja kuulosti aivan ohuelta, kahisevalta muovikalvolta.

Seljassa on marjoja.

Tammenterhot ovat aivan pieniä.

 Tätä pensasta en vieläkään tunne.