Kevättä puskee

Kuvaa ei ole, mutta merkittäköön aikakirjoihin, että havaitsin ensimmäisen leskenlehden 9.3. Kuralan kylämäessä. Tämän täytyy olla aikaisuusennätys.

Viime yönä oli kuulemma komeat revontulet. Kävin tänään iltakävelyllä tarkkailemassa tilannetta, mutta mitään ei näkynyt. Oli kyllä aika paljon valosaastettakin. Onnistuin huomaamaan Otavan, Kassiopeian, Orionin, Seulaset, Pohjantähden ja Arcturuksen. Muuten oli niin valoisaa, ettei tähtikuvioita pystynyt näkemään, vaikka tiesi, missä niiden piti olla.

Syreenien silmut ovat jo hyvin isoja, orapihlajassakin ihan havaittavia. Mäntyä kun kurkkasin, siinä ei näkynyt mitään kevään merkkejä. Pihalla vaahteran siemenet ovat alkaneet itää jo ainakin viime viikolla.

Kevät on hyvin aikaisessa ja sää tällä hetkellä erittäin kuiva. Katupölyä on tolkuttomasti, ja kai siellä jotain siitepölyäkin jo on.

Lehmus ja pihlaja

Huudeilla on hyvin likainen liikennemerkki.

Syyllinenkin löytyy vierestä. Lehmuksista tippuu makeaa möhnää, joka sotkee kaiken allaan olevan. Kuvasta se ei ehkä näy, mutta katukyltin yläosassa kasvaa jäkälääkin. Liekö mesikaste sitten erityisen otollinen kasvualusta. Mopoilun salliva lisäkyltti on oudon puhdas - arvelen, että se joko on uudempi tai joku on käynyt kuuraamassa sitä.

Päiväkävelyllä huomiota kiinnittivät myös pihlajat ja orapihlajat, joissa on valtavasti marjoja. Tilhiä ei ole vielä näkynyt, joten runsas marjasato on toistaiseksi saanut olla rauhassa.

Pieni surullinen tarina tammenterhoista

Lupasin vielä palata tammenterhoasiaan. Tarkoituksena oli käsitellä tammenterhoja eri tavalla kuin viimeksi ja tutkia, saisiko niistä sillä tavalla syötävää.

Vaihe 1: Kerää tammenterhoja.

 Vaihe 2: Kelluta terhot, jotta näet, mitkä niistä nousevat pintaan ja ovat siis pilaantuneita.

Vaihe 3: Kuivaa terhoja uunissa alle 50 asteessa ja vielä lisää huoneenlämmössä.

Vaihe 4 (ei kuvaa): Totea, että leivinpellillinen terhoja on hiukan tiellä ja siirrä ne rasiaan. Ota epähuomiossa vastaan perheenjäsenen ojentama kansi ja laita se kiinni. Sairastu flunssaan ja enterorokkoon ja unohda koko juttu.

Vaihe 5: Joitain viikkoja myöhemmin kurkista rasiaan, totea, että terhot ovat homeessa ja heitä ne roskiin.

Johtopäätökset: Meidän kaikkien tulisi myötävaikuttaa siihen, että yhteiskuntamme pysyy jatkossakin pystyssä. Mahdollisessa romahdustilanteessa emme pysty ruokkimaan itseämme tammenterhoilla.

Älä kokeile tätä kotona

Kuten kerroin aikaisemmin kirjablogin puolella, olen selvitellyt mahdollisuuksia käyttää tammenterhoja ihmisten ravinnoksi. Terhojahan on tänä vuonna paljon, ja oraville ja naakoille ne näyttävät kelpaavan.

Tiedonhaun tuloksena selvisi, että terhot ovat raakoina ihmiselle myrkyllisiä, mutta käsiteltyinä syömäkelpoisia. Lähteet ovat eri mieltä siitä, miten terhot kuuluu käsitellä, mutta pointtina on liikojen parkkihappojen poistaminen joko liottamalla tai keittämällä.

Tuumasta toimeen - tai toimesta tuumaan, kuten usein kohdallani. Keräsin kaksi satsia tammenterhoja, joita ryhdyin käsittelemään hieman eri tavoin. Ensimmäiseen satsiin käytin sovellettuja Hendrik Relven ohjeita, toiseen käytän sovellettuja Heikki Ruususen ohjeita. Tässä siis satsi numero yksi.

Ensin keitin terhot kuorineen. En ole ihan varma, miksi. Ilmeisesti luulin, että kuoret irtoavat niistä sillä tavalla helpommin. Tässä vaiheessa huomasin, että osa terhoista kelluu. Empiirisesti havaitsin ja myöhemmin myös lähteistä varmistin, että kelluvat ovat pilalla (ts. niistä roiskuu kuorittaessa inhottavaa mustaa mönjää).

Tuoreiden terhojen kuoriminen on kuulemma työlästä. No todellakin! Terhoja oli vajaa lasten hiekkaämpärillinen, ja kuorimiseen meni terävän veitsen kanssa pari tuntia. Ei kovin energiatehokasta.

Kuorittuja terhoja liotetaan, jotta parkkihapot irtoaisivat.

Ja liotetaan. Ja liotetaan. Tässä tapauksessa torstai-illasta sunnuntai-iltaan. Vaihdoin vettä aina välillä, ja se muuttui aina ruskeaksi merkkinä siitä, että parkkiaineita irtoaa edelleen.

Tässä vaiheessa maistoimme pienet lastut terhoa. Ei maistunut oikein miltään. "Kuin puuta söisi", totesi perheenjäsen. Siirryin Relven kuvaamaan seuraavaan vaiheeseen eli keittämiseen.

Keitin terhoja aina välillä vettä vaihdellen. Ruskeaa väriä irtosi aina vain. Alkoi tulla myöhä. Laitoin terhot lopulta jääkaappiin ja päätin jatkaa seuraavana päivänä.

Maanantaina maistoin terhonpalaa. Maistui ihan kamalalta: kitkerältä ja karvaalta. Näyttivätkin inhottavilta. Tässä vaiheessa alkoi iskeä flunssa ja kyllästyminen, ja päätin julistaa satsin numero yksi menetetyksi.

Mitä opin:

1. Post-apokalyptisessa tilanteessa minun ehkä kannattaa tarjoutua suoraan syötäväksi, koska terhojen käsittelijänä minusta ei ole hyötyä.
2. Jotta parkkiaineet saa terhoista pois, niiden pitää olla pienempinä paloina ja niitä pitää liottaa paljon pitempään, ehkä esimerkiksi viikko.
3. Tuoreiden terhojen kuoriminen on oikeasti järkyttävän hankalaa.

Satsi numero kaksi on tällä hetkellä kuivumassa. Raportoin siitä, kunhan tämänkertainen flunssa hellittää.

Siementä pukkaa

Saarnessa on vihreitä siemeniä. Mutta ei kaikissa - osa on tehnyt pelkkiä hedekukkia ja osa ei ilmeisesti tänä vuonna kukkinut ollenkaan.

Näistä nööleistä kasvaa tammenterhoja.

Uusi vihreä lepänkäpy.

Jalavissa ei siemeniä enää juuri ole. Suurin osa on aikoja sitten lentänyt tuulen mukana.

Töölöläinen kolmoisvaahtera

Kävin vajaa viikko sitten eksoottisessa kohteessa, Töölössä. Siellä oli erikoisia vaahteransiemeniä.

Kahden sijasta kolme siementä! Voiko tällaista ollakaan?

Samalla pihalla oli myös tämä erikoisuus:

Näyttää siltä, että muuri on rakennettu puun ympärille. Puu on sitten kaadettu, ja kaide on laitettu siihen päälle. Vasemmalla näkyvä tolppa näyttää siltä, että se on lisätty myöhemmin, siis puun kaatamisen jälkeen. Samasta paikasta löytyi myös valtavista graniittilohkareista rakennettu lasten hiekkalaatikko.

Matkalla huomasin vielä yhden erikoisuuden: Noin kaksi kilometriä Paimion Nesteeltä Helsinkiin päin tien vasemmalla puolella kasvaa niin kirkkaan punaisia lupiineja, etten ole sellaisia ikinä ennen luonnossa nähnyt. Kuvaa en valitettavasti saanut.

Orapihlaja-aita

Meidän kadulla kasvaa orapihlaja-aita. Mutta kas kummaa, mitäs sieltä seasta pilkottaa?

Vaahtera!

Ja mikäs tuo on? Ei ainakaan orapihlaja.

 Tämä on pihlaja, ihan tavallinen, ei -ora.

Ja koivukin sieltä löytyy! Orapihlaja-aita taitaakin todellisuudessa olla monilehtipuuaita.

ps. Muistelen nähneeni siellä herukankin, mutta kuvan ottoa varten en enää löytänyt sitä.