keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Marjakuusi

Harvoin sitä tulee myrkkykasvissa könyttyä, mutta näiden kuvien ottaminen vaati sitä. Ei ollut helppo homma. Yläkuvassa kuitenkin on kypsä marja, alemmassa kypsymässä oleva.
Alakuvan oikealla olevat vihreät pampulat ovat totaalisen kypsymättömiä marjoja. Tuo vaaleamman vihreä osa paisuu, muuttuu punaiseksi ja ikään kuin imaisee tummemman vihreän osan kokonaan sisäänsä, kun marja kypsyy.
Marjakuusen kaikki osat ovat tappavan myrkyllisiä, älkää siis syökö marjoja.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Villiviini

Villiviini alkoi punastua muistaakseni jo heinäkuun puolella, mutta nyt väri on erityisen syvä ja kirkas.
Marjat ovat hauskoja pieniä vahapintaisia rypäleitä. Väri ei näy oikein ainakaan minun ruudullani: oikeasti se on tumma, hiukan pölyinen sininen, joka vivahtaa aivan vähän purppuraan. Marjat ja lehdet näyttävät oikein hienoilta yhdessä.
Tänään bongasin myös kypsiä marjakuusen marjoja, mutta kamerasta loppuivat paristot tämän luonnonilmiön äärellä. Yritän muistaa kuvata ne huomenna.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Syksyinen tammi

 Suurin osa puista on edelleen melko vihreitä, niin myös tammi.
 Kesällä sahatun oksan ympärille on jo kasvanut vähän kuorta.
 Terhot ovat ruskeita ja putoilevat puusta.
Lehdet eivät putoile pelkästään yksittäin, vaan myös kimpassa.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Ruskaa ja kakkaa

Vaahteroiden latvat alkavat punertaa kauttaaltaan, ja nopeimmissa punaisia ja keltaisia lehtiä on muuallakin. Myös lehmukset ja koivut näyttävät alkaneen kellastua kunnolla.
Pihlajavuosi on erittäin huono, eikä ruusunmarjojakaan ole runsaasti. Omenasato näyttäisi olevan hyvin puukohtainen, mutta ei erityisen runsas.
Eilen tein myös kiintoisan havainnon jäniksen ns. juoksukakasta. Ihmettelin, kun maassa oli yksittäisiä papanoita suunnilleen viiden metrin päässä toisistaan. Asiantuntijat tiesivät kertoa, että jäniseläimet tosiaan voivat päästää plöröt juostessaan. Valokuvasin tämänkin ilmiön, mutta lukijoitteni mielenrauhan takia en julkaise kuvaa.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Mänty ja hämähäkinverkko

 Leikkipuistossa kasvaa iso mänty.
 Tämä on viimevuotinen käpy.
 Toisessa männyssä on kääpiä.
 Maa on ihan täynnä neulasia.
 Orava hyppeli puistossa ja oli näköjään käynyt syömässä.
Paluumatkalla näkyi vielä komea hämähäkinverkko.